Mielenvikaista menoa

Jooh.... Taidan olla selityksen velkaa. Minä ja 2-vuotias pikkusiskoni olemme tähän mennessä asuneet täällä 98 neliöisen kerrostaloasuntomme isoimmassa makkarissa. Nyt kuitenkin päätettiin että sähköpiano jää tähän huoneeseen ja me sisarukset muutetaan toisiksi isoimpaan huoneeseen. Sisko saa luvan nukkua vuodevaatelaatikossa (ennen tuo tuhisi pinnasängyssä) joka saadaan sitten aina päivän ajaksi sänkyni alle. Ja kun olin siirtämässä kamojani, niin eka meni pöytä ja kirjahylly. Luonnollisesti siis tyhjensi molemmat ja niin puupää olen että tyhjensin sängylleni... huoh. Illalla sitten ajattelin että joo kiva juttu, vika yö tässä huoneessa kunnes älysin että eipäs vielä juhlita. Tilanne nimittäin oli vähän... paha.... Nyt kuitenkin olemme päässeet onnellisesti uuteen huoneeseen (melkein) kaikkien tavaroiden kanssa.

Mitäs mä nyt höpöttäisin...? Mulla oli joku idea. Ai niin! Kahvi. Ja sen keittäminen. Traumoja. Iik. Äiti on kipeenä ja pyysi että teen sille aamiaista. Paahtoleivät ja kahvi oli tilauksessa. Mutta eihän tälläisen nuoren ja viattoman lapsukaisen kuulu keittää kahvia! Se on traumatisoivaa. No ei. Kunhan jotain lörpöttelin. Nyt ei kyllä irtoo mitään. No joo, moikka!

Paitsi ei! Tää on ihan hauska juttu. HUOM! ihan hauska juttu. Niin, ajattelin tänä aamuna että voisin tehdä vielä kaakaon. Sitten otin lasin ja siihen vettä. Maistoin vettä  ja sylkäsin sen heti lavuaariin, lämmintä vettä nimittäin. Yritin uudestaan ja onnistuin saamaan viileää vettä. Sitten katon sitä lasia ja kysyn ääneen "Pitikö mun tehdä kaakao...?". No JOO! Kyllä piti. Ja sitten ajattelin että voisi jopa ensinkin yrittää ottaa mukin, ja sitten jos saisi oikein maitoakin niin huhhuh mä olen fiksu... Se siitä sitten, moikkelismoi!

P.S. En ymmärrä mikä ongelma tällä tekstillä on... Eikös tämä olekkin isompaa kuin edellisen postauksen?