Moikka! Nyt niitä kuulumisia joita lupailin. Ekana tähän kamerajuttuun, saan luultavasti äidin kameran. Tää eräs asia mun olisi pitänyt kertoa jo kauan sitten. Todella kauan sitten. Ainut vaan että oon aina laiskistunut kun olisi ollut hyvä hetki kertoa... Mikä on outoa, koska selitin tän hitaasti ja erittäin yksityiskohtaisesti mun vanhemmille kolme kertaa. Putkeen. :D Aloitetaan siis. Olipa kerran kaunis ja viisas neito. Hän asui perheensä kanssa pienessä kasrtanossa Ranskassa. Eräänä päivänä hänet pakotettiin julmasti näyttämään taitonsa ja kisaamaan muita (paljon huonompia) neitoja ja nuoria herroja vastaan... Ei. Tämä ei tapahtunut keskiajalla. Oli normaali päivä. Ei vielä mitenkään erityisen keväinenkään. Olin koulussa (yllätys) ja sattoin HUOM. saatoin alkaa pomppia pulpettini vieressä kun meidän opettaja alkoi puhua kevätjuhlasta. Hän sanoi että kevätjuhlan aiheena on meri. Ja että jokainen saa joko ryhmässä tai yksin, ideoida näytelmän. Ja minä keksin tämän: meriaiheinen talkshow jonne tulee vierailemaan hömelö meribiologi. Selitän kohta idean paremmin. Joka tapauksessa pari päivää myöhemmin meidän opettaja sanoi parhaan idean olevan.... *rumpujen pärinää* yksien meidän luokan tyttöjen. Jos uskoit, niin et todellakaan tunne mua! :D Mun idea oli siis paras! Tottakai mä suhtauduin asiaan kypsästi, eli saatoin EHKÄ melkein alkaa kiljumaan ja pomppimaan. Tänään sitten harjoiteltiin salissa tätä näytelmää ja mulla on aika hauska ja ehdottoman tärkeä roolin, ohjaaja. Mutta nyt kerron ideasta vähän enemmän. Eli näytelmään kuuluu kaksi osaa, "Ennen lähetystä" ja "lähetyksessä" höskä päättyy mainoskatkoon. Kaikki hahmot on aika hömelöitä. Ohjaaja on semmonen ehkä vähän neuroottinen tiukkis. Sitten apulaisohjaaja joka seuraa kuin hullu ohjaajaa ja on "hieman" yli-innokas. Sekä meribiologi Hemmo Heikinsaari joka on kaikista oudoin tapaus. Tyyppi ei halua tutkia eikä uida enää Suomessa, koska hänen takapuoleensa tarttui lapsena ahven joka on edelleen mukana. Hemmo kertoo aikovansa mennä tutkimaan Mariaanien hautaa (11 km syvä paikka) ja huolehtii eniten siitä ettei matkalla alas tule tylsää. Meinaa ottaa elokuvia ja IPadin mukaan. :D Shown isäntänä ja emäntänä toimivat Usko Palo ja Helinä Linko. Lopuksi paikalle saapuu pölähtänyt julkkis joka luulee saapuneensa BB-taloon. Että sellaista. ;) Tällä hetkellä ehdottomasti coolein juttu on se että mun latvat värjättiin just! Koittakaapas arvata väri. ;) Eipä tässä muuta. Seuraavassa postauksessa tulee kuva mun värjätyistä latvoista. Hyvin menee mutta menköön. Vika koe oli tänään. Äärimmäisen helppo bilsan koe. Vähän luista, lihaksista ja ruuansulatuksesta. Huomenna sitten liikuntapäivä tai jotain sinne päin. Hyvää keskiviikkoa kaikille! :)
Moikka! :) Otin ihan vaan teitä varten kuvia kun käytiin ihan vaan pienenä sunnuntairetkenä Korkeasaaressa. Pyöräiltiin pari kilsaa Mustikkamaalle ja siitä siltaa pitkin Korkeasaareen. Ihan perus kuulumisia sen verran, että ihan hyvää kuuluu. Mulla oli maanantaina lääkäri. Mun lääkärin sijaistajalla oli silläkin sijainen! Hohhoijaa... No joo, se oli ihan kiva, vähän vaisu kylläkin. Toisaalta, kukaan ei ole täydellinen. Tietenkin otettiin pituus ja paino, ja arvatkaas mitä, mä oon nyt virallisesti mun äitiä pidempi! Tervehtikää 159,5 cm:ä. Aika hyvä, aika hyvä, tiedän. Ja painan melkein kaksi kiloa vähemmän kuni kuvittelin! :o Mutta sehän on vaan hyvä. ;) Btw, kuinkas pitkiä te ootte?Ai niin! Kattokaas mikä tuli kotiin!!!
Kyllä, kymppi! 24/24!! Wuu!!! :DDD Ainoa virhe oli se, että KIRJOTIN MUN NIMEN VÄÄRÄLLE PUOLELLE! -.-' (:D) Nyt sitten muutamat kuvat jotka otin jo varmaan kuukausi sitten.... Anteeksi TODELLA huono laatu... :/
Mä en ymmärrä miten mun kännykän kamera voi olla niin huono... Ja mä tein päätöksen. On nimittäin todella masentavaa katella näitä huono laatuisia kuvia, joten kun mun synttärit vihdoinkin tulee, niin voisin toivoa kameraa. En todellakaan mitään järkkäriä, mutta jotain ihan suht hyvää kumminkin. Nyt järkkäri-ihmiset, älkää alkako paasaamaan siitä kuinka mä oon tosi tyhmä ja niin edelleen, koska not your bisnes. Ohittakaa tää teksti jos tekee pahaa. :D Mutta sitten tähän pääaiheeseen. Olkaa hyvä, antakaa anteeksi etten niitä muutamia kuvia jaksanut kääntää.
Tälläisen jääteen vedin siellä. Parempaa kuulumispostausta tulee vielä. Jossain vaiheessa ainakin. Ja sitten jotain haasteita! :D
Heippa! On ollut nyt vähän taukoa tämän blogin suhteen, mutta olen nyt tässä. Tarkoituksena oli postata kuulumisia perjantaina mutta... Se on pitkä tarina, ja juuri sen takia aionkin kertoa sen. ;) Perjantaina oli vapaata koulusta koska meillä oli joskus tammikuussa launtaina koulua. Mulla oli mahtavat suunnitelmat. Olisin herännyt ehkä kahdeksalta. Räplännyt ipadia kunnes kaikki muut on ulkona talosta. Sitten olisin ehkä syönyt aamiaista nopeasti. Sen jälkeen olisi seurannut paras osa, nimittäin aamupäivä, eli noin yhteen asti, pelaamista! :D Lounaaksi olisin hakenut sushia ja sen jälkeen... hmm... pelannut? Mutta... Kun pikkuveli oli sitten tullut kipeäksi.... Joten äiti ja veli oli edelleen paikalla kun heräsin. Hyväksyin tietenkin asian kypsästi. Eli itkin ja mökötin. Siitä päivästä tuli kuitenkin ihan kiva. Menin kaverin kanssa sushille ja sen jälkeen shoppailemaan. Miinuksena se, että jouduin käymään labrassa. Lääkäri tulossa. Ei voi mitään. Mutta ryhditäydyn ja näytän mitä ostin.
Itseasiassa nämä balleriinat me käytiin äidin kanssa ostamassa labrassa käynnin jälkeen. Kyllä mä osaisin yksinkin labrassa käydä mutta... siihenkin liittyy tarina.
Sitten ostin Monkista tälläisen ihana paidan! Kokoa XS. Maksoi alennuksessa 10 euroa, normaalihinta 25 euroa. En saanut järkevämpää kuvaa, sorry. :/ Alempana paidassa oleva kuva.
Ostin yhden ihanan topin mutten tiedä onko se mennyt pesuun vai mitä... :D Nyt tulee vasta mieleen että oliko viime viikonloppuna juhannus...? Jos ei, niin olen höpöttänyt väärästä perjantaista.. Hyvin menee mutta menköön. Eräs tarina mulla vielä olisi mutta säästellään nyt vähän. ;) Yhden jutun vielä kerron. Meillä oli äikän koe tänään. En perjaatteessa harjoitellut ollenkaan mikä on ihan hyvä, en tuhlannut aikaan turhuuksiin. Kokeessa oli nimittäin YHDYSSANAT JA VUOROPUHELU!! LOL! Ei tommoseen tarvitse harjoitella! :D No okei, joidenkin tarvii, se on ihan fine mulle. Hyvää keskiviikkoa jokatapaksessa kaikille ja käykää lukemassa sivutarinani Prologi täältä! :)